Onnistumme!
Hei, nimeni on Irene. Olen ammatiltani lähihoitaja ja olen saanut työskennellä sekä hoivakodeissa että kotihoidossa. Työssäni minulle on tärkeintä kiirettömyys ja aito kunnioitus jokaista asiakasta kohtaan. Haluan, että jokainen tapaaminen tuo arkeen turvaa, iloa ja hyvä mieltä.
Tarjoan apua ja virkistystoimintaa niin yksityishenkilöille kuin ikäihmisten asumis- ja hoivapalveluita järjestäville tahoille. Voin auttaa esimerkiksi arjen askareissa, ulkoilussa, asioinnissa tai olla avuksi juuri siinä, missä sinä tarvitset tukea.
Trumpetin soitto on ollut minulle rakas harrastus jo pitkään. Olen saanut jakaa sen ilon myös opettajana, opettaen lapsille trumpetin soittamista ja innostaen heitä musikiin maailmaan. Halutessasi musiikki voi olla mukana myös virkistyspalveluissa.
Toimin pääasiassa Tarvasjoen, Marttilan, Liedon, Kyrön, Salon , Paimion ja Turun alueella.
Tutustu palveluihin